Intohimoista suurin

Tänään aamulla uintitreenissä tuli taas se fiilis. Juuri ennen loppuverryttelyä altaan reunalla palauttavaa taukoa pitäessäni hymy nousi korviini. Ai että mä rakastan tätä. Takana oli huonosti nukuttu yö, aamulla ensimmäisenä mieleen tuli stressaavia asioita eikä treenikään ollut mitenkään kovin kummoinen. Silti taas kerran aamuviiden herätys ja aikainen treeni teki tehtävänsä: harjoitukset menivät odotettua paremmin, jostakin kumpusi ihan huippufiilis eivätkä ne stressaavatkaan asiat tuntuneet enää maata mullistavilta. Ja mikä parasta: treenin jälkeen kello oli vasta puoli kahdeksan eli koko päivä olisi vielä edessä, energiat ja motivaatio huipussaan.

Aamuinen selittämätön urheilun tuoma onnellisuuden tunne sai minut ajattelemaan, mistä tämä kaikki on oikein lähtenyt ja miksi urheilusta on tullut itselleni niin suuri henkireikä.

10597266_271529629708576_243214353_n

Lapsena minulla ei ollut omaa urheilulajia, jota olisin säännöllisesti harrastanut. Ratsastuksen ja partion aloitin 6-vuotiaana, jälkimmäisen lopetin 12-vuotiaana ja sen jälkeen kaikki aika menikin talleilla. Ratsastamisen lisäksi minulla oli useampia hoitohevosia ja ohjasin heppakerhoa, joten ylimääräistä aikaa ei peruskoulun ohella ollenkaan edes ollut. 15-vuotiaana muutin Ypäjän Hevosopistolle opiskelemaan hevostenhoitajaksi, ja vaikka fyysistä työtä olin tottunut tekemään jo aiemmin talleilla, nyt sen määrä lisääntyi huomattavasti. Karsinoiden siivousta, hevosten liikuttamista sekä maasta että selästä käsin, tallien pesua, kengittämistä, varusteiden huoltoa… Vaikka esimerkiksi lattiakaivojen tyhjentäminen ei kuulosta kovinkaan miellyttävältä puuhalta, nautin tuolloin suunnattomasti kaikesta tekemisestä.

Ennen Ypäjälle menoa, kahdeksannella luokalla ollessani, olin aloittanut itsenäisesti lenkkeilyn. Halusin parantaa koululiikunnassa mitattua 1500m:n testijuoksua, joten harjoittelin jonkun verran itsenäisesti. Sen aikaiset muistikuvat juoksusta kuitenkin on, että vihasin sitä todella. Vatsaa nipisti, hengästyminen ei ollut kivan tuntuista ja polte lihaksissa oli kivuliasta. Kuitenkin sain parannettua vuodessa testitulostani niin, että yhdeksännellä luokalla testi sujui silloisen asteikon mukaan hyvin.

Juoksu ja lenkkeily jäivät epäsäännöllisen säännölliseksi harrastukseksi ja 16-vuotiaana sen määrä lisääntyi huomattavasti. Tuolloin aloitin myös kuntosalilla käymisen.

10598281_1645007582392556_651364344_n

18-vuotiaana olin isäni kanssa Thaimaassa katsomassa thainyrkkeilyottelua. Paikalla ollut tunnelma, urheilijoista hehkuva määrätietoisuus sekä kamppailulajien maailma kiehtoi minua niin paljon, että saman tien Suomeen tultuani ilmoittauduin nyrkkeilyn peruskurssille. Peruskurssilla ollessani minulta tultiin kysymään, haluaisinko kokeilla kilpanyrkkeilyä. Jäin miettimään asiaa ja treenasin kuntonyrkkeilyä noin puolen vuoden ajan, jonka jälkeen rohkenin ottaa seuraavan askeleen. Seuraavat pari vuotta menivätkin erittäin tiivisti nyrkkeilyn parissa: sparrasin, hakkasin säkkiä ja pistareita, tein tekniikkaharjoituksia ja kuntopiirejä sekä kehitin voimaa, nopeutta, kestävyyttä ja ketteryyttä. Halusin kehittää itseäni mahdollisimman monipuolisesti, joten samalla juoksin, kävin kuntosalilla ja uin. Treenimäärät nousivat ja lähes poikkeuksetta tein aina kahdet harjoitukset päivässä. Nyrkkeilyaikojen aikana motivaatio urheiluun kasvoi todella suurin harppauksin. Jatkuva kehitys ja nyrkkeilyn tuomat sanoinkuvaamattomat tunteet saivat minut janoamaan koko ajan enemmän ja enemmän. Niinpä noina vuosina kisasin myös juoksussa useampaan otteeseen. Jälkikäteen ajateltuna treenit ja varsinkin kilpailut olisi voinut suunnitella huomattavasti fiksummin, mutta tänä päivänä olen tekemistäni virheistä huolimatta kiitollinen itselleni, että kehitin fyysistä kuntoani niin monipuolisesti ja määrätietoisesti.

Nyrkkeily hiipui parin valmentajanvaihdoksen ja munuaisaltaan tulehduksen jäljiltä vuoden 2014 aikana, mutta jatkoin kuitenkin kuntonyrkkeilyä itsenäisesti. Miltei heti valmennuksessa lopettamisen jälkeen siirryin pikajuoksuvalmennukseen. Olin kerännyt itselleni hyviä tuloksia pitkiltä matkoilta, puolimaratonin olin juossut parhaimmillani 1:41:33 ja heti jalkatreenin jälkeisenä päivänä oman 10km:n ennätykseni 44:22. Halusin testata, mitä saisin irti lyhyemmillä matkoilla. Pikajuoksuvalmennuksessa ollessani ehdin juosta yhdet kilpailut, jonka jälkeen tuli seinä vastaan. En pystynyt luottamaan valmentajan ammattitaitoon, joten halusin jatkaa itsenäisesti. Juoksun rinnalle olin ottanut uinnin yhä useammin.

Tykkäsin edelleen juoksusta, ja se ikävä tunne, joka oli yläasteikäisenä minulla ollut, katosi kuin tuhka tuuleen kehityksen myötä ja tilalle oli tullut rakkaus lajia kohtaan. Juoksin ympäri vuoden, oli sää mikä tahansa ja tein paljon vauhtikestävyyslenkkejä.  Joskus vauhti yltyi niin kovaksi, että pelkäsin pysähtyä.

926229_371800336304783_1815027900_n

2013 aloitin urheiluhierojaopinnot, ja anatomian opiskelun ohella urheilu alkoi kiinnostaa entistä enemmän myös ihmisbiologian ja -fysiologian kannalta. Tutustuin erilaisiin urheilijoihin ja sainkin paljon lisää vinkkejä ja motivaatiota omaan harjoitteluuni. Kiinnostuin myös oheisharjoittelusta ja palautumisesta. Olin aloittanut avantouinnin palautumisen tukemiseksi jo edellisenä vuonna, ja sen positiiviset vaikutukset huomattuani janosin lisää tietoa kaikesta muusta (kuten ravinto, lisäravinteet, kompressiotuotteet), mikä voisi tehostaa harjoittelua ja palautumista. Selvitin, etsin tietoa ja kokeilin. Opiskelin myös sekä itsenäisesti että avoimessa yliopistossa ravitsemusta.

2015 pääsin opiskelemaan fysioterapeutiksi ja tällöin ihmisen liikkeeseen ja liikkumiseen paneutuminen entistä syvemmin avasi taas uusia ovia. Aloin kiinnostua entistä enemmän urheilusta ja sen vaikutuksista ihmiseen psykofyysissosiaalisena kokonaisuutena. Opiskeluiden ohella ohjasin erityisryhmien liikuntaa, joten tutustuin vuorotellen entistä tarkemmin liikunnan vaikutuksista niin niveliin, selkään kuin hengitykseenkin. Myös vesiliikunta tuli itselleni uintia paljon monipuolisemmaksi käsitteeksi. Erityisesti opinnoista jäi mieleeni liikuntafysiologian ja biomekaniikan kurssit, polkupyöräergometritestit ja työharjoittelut. Opiskeluiden ensimmäisenä keväänä tehdyssä submaksimaalisessa polkupyöräergometritestissä sain maksimaaliseksi hapenottokyvykseni 71ml/kg/min, joka vastaa huippukestävyysurheilijan tulosta. Vaikka olin innoissani tuloksesta, tuli se jotenkin shokkina minulle. Halusin toki olla edelleen kestävä, mutta ennen kaikkea halusin olla vahva.

Opintojen loppupuolella tein opinnäytetyön koskien psykofyysistä harjoittelua, jolloin myös psykofyysiseen fysioterapiaan ja urheilupsykologiaan tuli tutustuttua pintaa syvemmältä.bali

Vuodet 2015-2016 olivat koko elämäni synkimmät vuodet. 2012 saamani salmonellan seurauksena jouduin kokea erittäin ikäviä vastoinkäymisiä omassa terveydentilassani. Olin vuodesta 2012 ollut jatkuvasti seurannassa terveydentilani takia, mutta urheilua ei missään vaiheessa ollut kielletty tai edes yritetty rajoittaa lääkäreiden toimesta, päinvastoin. Eräskin nuori mieslääkäri totesi, että: altaaseen vaan, hyvää se vain tekee.

Jälkikäteen ajateltuna ja rehellisesti sanottuna, en olisi selvinnyt elämäni rankimmista vuosista ilman urheilua. Käsittelin silloin kaikki tunteeni urheilun avulla. Hakkasin säkkiä niin, että pauke soi korvissa vielä tunteja treenin jälkeen. Kipusin Malminkartanon mäkeä kerta toisensa jälkeen, jolloin euforinen olo nousi niin suureksi, että lihaksia pakottava polte ei enää tuntunut miltään. Juoksin niin kovia lenkkejä, että vauhdin tuoma vapauden tunne sai minut tuntemaan itseni lähes voittamattomaksi. Ennen kaikkea, pelkästään se, että hyppäsin altaaseen, sai minut unohtamaan kaiken muun. Joka ikinen kerta treenin jälkeen koin edes pienissä määrin onnellisuutta. Vaikka tiesin, että kaikki ei ollut hyvin ja pelkäsin pahinta, urheilu antoi minulle lisää itsevarmuutta ja itseluottamusta kohdata vaikeimmatkin haasteet. Mentaaliharjoitteluun olin tutustunut vuodesta 2012 lähtien, mutta nyt aloin hyödyntämään sitä entistä enemmän. Urheilun psykologiset vaikutukset sekä se, miten niiden avulla voi kehittää itseään urheilijana ja ihmisenä, nousi entistä suurempaan merkitykseen elämässäni. Urheilun avulla erilaisten tunteiden käsittely helpotti myös muuten oloani ja lopulta sainkin käännettyä kaikki vastoinkäymiset positiivisiksi kokemuksiksi.

11377686_954513624611327_674471556_n

Jos ajatellaan tätä päivää, niin kaikista edellä kertomistani vuosista ja tapahtumista ollaan tultu hurjaa vauhtia taas eteenpäin. Usein sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta itse koen jatkuvan itseni kehittämisen ja uuden oppimisen myötä löytäväni urheiluun niin paljon enemmän. Omalla urheilu-urallani olen tehnyt paljon sellaisia asioita, jotka tänä päivänä haluan tehdä toisin. Se, että olen pintaa syvemmältä perehtynyt erilaisiin urheilu- ja liikuntalajeihin, ihmisanatomiaan, fysiologiaan, ihmisen liikkeeseen ja liikkumiseen, ravitsemukseen, erilaisiin sairauksiin ja urheilupsykologiaan, on tuonut sekä omaan harjoitteluuni että valmentamiseen niin paljon lisää tietoa, taitoa, sisältöä ja monipuolisuutta, että koen kaikki omat kokemukseni taustalla rikkautena. Ilman joinain vuosina ankaraakin itseni kehittämistä ja kokemiani vastoinkäymisiä en olisi tässä tänä päivänä. Aina uuden haasteen edessä olen pitänyt silmät ja korvat auki, etsinyt tietoa aiheesta sekä kokeillut asioita itse käytännössä. Välillä on treenattu ehkä liiankin kovaa ja liiallisia määriä, mutta siitä kaikesta on opittu.

Usein, jos minulta kysytään, mistä saan motivaatiota treenaamiseen, on sitä vaikea selittää. Se on ikään kuin iskostunut niin vahvaksi rutiiniksi, että tulee lähes automaattisesti selkärangasta. Luulen, että se miksi itseni toteuttaminen fyysisesti on minulle luontaista, on lähtöisin hevosajoilta. Hevoset ja ratsastus olivat silloin niin suuri intohimo, että ei se tuntunut työnteolta. Niin se on nykyisin urheilun kanssa: en kovimpiakaan suorituksia tehdessäni lähes koskaan mieti aikaa, matkaa tai painoja, vaan keskityn niihin suuriin tunteisiin, joita urheilu minulle antaa. Niin ne parhaat juoksuennätyksenikin sain aikaiseksi.

Urheilu on minulle tapa käsitellä erilaisia asioita, iloja ja suruja, haasteita ja vastoinkäymisiä sekä onnistumisen kokemuksia. Urheilu antaa minulle voimaa ja energiaa myös muihin elämän osa-alueisiin. Sen tuomat onnistumisen kokemukset myös auttavat minua uskomaan enemmän itseeni ja omiin kykyihini.

Toki haluan edelleen kehittää itseäni ja kehittyä niin voimaharjoittelun saralla kuin uinnissakin, mutta tuloksia enemmän minua kiinnostaa se kaikki, mitä urheilun aikana, sitä ennen ja sen jälkeen tapahtuu pään sisällä. Ihminen pystyy todella yllättäviinkin suorituksiin, jos oikeasti niin päättää. Mutta ilman tarvittavaa mielen voimaa voi hyvä suoritus jäädä vain hyväksi, tahdonvoiman avulla puolestaan jopa erinomaiseksi. Mentaalipuolen lisäksi nimenomaan urheilun aiheuttamat fysiologiset vasteet ja fyysinen kehitys ovat urheilussa itselläni motivoivia tekijöitä. On hauskaa seurata, miten kroppa reagoi erilaisiin suorituksiin ja miten niistä palautuu. Tänäpäivänä yhä enemmän minua kiinnostaa näiden kaikkien yhdistelmä; se miten paljon mieli ja keho toimiikaan jatkuvasti yhteistyössä, vaikka sitä ei aina itse tiedostaisikaan. Ainoastaan yhtä motivoivaa tekijää on kuitenkin vaikea keksiä, koska urheilu on itselläni niin laaja-alainen käsite, että luulen sen mukanaan tuoman kokonaisvaltaisen elämäntyylin olevan sellainen, joka itsessään jo motivoi ja kannustaa minua jatkuvasti kehittämään ja haastamaan itseäni.

IMG_20180612_135854_198

Kuitenkaan urheilu ei ole minulle(kaan) ollut aina mieluista: siitä tytöstä, jota 14-15 –vuotiaana urheilu eikä varsinkaan koululiikunta kiinnostanut, kasvoi vuosien mittaan intohimoinen urheilija. Tämän vuoksi haluankin valmentajana painottaa sitä, että uskon kaikkien ihmisten pystyvän löytämään sen saman kipinän. Ei se yhdestä kerrasta välttämättä tule, ja fyysisen kunnon kehittämisen eteen täytyy tehdä töitä. Sen kuitenkin tiedän, että itsensä kehittäminen, haasteiden kohtaaminen ja itsensä ylittäminen on erittäin palkitsevaa. Jälkikäteen voi olla oikeasti kiitollinen itselle. Vaikka taustalla olisikin kuinka hyvä valmentaja tahansa, kannustavat tukijoukot ja ihailtava huoltotiimi, kukaan muu ei tee varsinaista työtä fyysisen kuntosi eteen kuin sinä itse.

 

Siitä, miten tällä hetkellä itse treenaan, kerron toisella kertaa enemmän.

P.s. Pahoittelut huonosta kuvien laadusta, kuvat 1-4 arkistojen kätköistä, joten laatu sen mukaista. 😃

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s